Haluan jakaa kanssanne tämän viimeisimmän asiakaspalautteen, jonka aivan mielettömän ihana morsian minulle kirjoitti!
"Siis upeita kuvia (toki osasin niitä sun portfolion perusteella odottaakin)! Kaikki vieraatkin ovat kehuneet, että meillä oli todella ammattimainen kuvaaja. Miehenikin kuvat nähtyään ymmärsi, miksi käytin niin valtavasti aikaa oikean kuvaajan etsintään ja hänkin oli todella tyytyväinen, että valittiin ammattikuvaaja.
Kuvia on kyllä runsaasti aamupäivästä iltaan, olen ehtinyt ne vasta pari kertaa selata läpi ja tulee kyllä vaikeuksia valita, mitkä teetän paperikuviksi asti. Potreteissa oli vaikka mitä ihania kuvia, mutta omat suosikit löytyi tilannekuvista ❤️ Tykkään kovasti siitä, miten rajaat kuvia ja kuvissa näyttää, että olet ollut täysin tilanteissa mukana. Kuitenkaan et missään nimessä häirinnyt tilanteiden kulkua eivätkä ihmiset liikaa huomanneet kuvaajan läsnäoloa ja alkaneet poseeraamaan kameralle. Ja meille kyllä välittyi se, että teit kaikkesi, että saat varmasti tärkeimmät hetket mukaan kuviin."
Teen hääkuvausta ja työtäni ylipäänsä täydellä sydämelläni, ja tälläsen palautteen saaminen kertoo minulle, että olen tärkeimmän tehtäväni täyttänyt. Kiitos!
Terkuin, Itkuinen herkkis kuvaaja
Comments